Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunta sai aikanaan rakentamistehtävän Rääkkylän kunnalta. Kunnanvaltuuston yksimielisenä tahtona oli, että kaikille kunnan asukkaille tarjotaan mahdollisuutta liittyä valokuidun käyttäjäksi, sosiaalisesti tasa-arvoiseen ja mahdollisimman edulliseen liittymishintaan. Tämä tahtotila on toteutunut ja toteutuu tänä päivänäkin erittäin hyvin. Jälkeenpäin on arvosteltu, että rakensimme liian laajan verkon. Käytännössä verkon rakentamisen saadun avustusrahoituksen edellytys oli se, että kaikkien vakituisten asuntojen läheisyyteen rakennetaan kuitu, otettiinpa se käyttöön tai ei. Se oli merkittävin seikka, joka määräsi käytännössä verkon laajuuden. Koska rakentamisaikaan tuli runsaasti kyselyjä ns. varausliittymistä, päätettiin sellainen vaihtoehto ottaa mukaan. Se tuntui tulevaisuutta ajatellen silloin kahdeksan vuotta sitten erittäin järkevältä. Esimerkiksi Rääkkylän keskustaajaman rivitalojen kuiduttaminen jälkikäteen olisi ollut monin kerroin kalliimpaa. Jälkikäteen osaamistamme on paljon arvosteltu. Kuitenkin käytännössä rakensimme verkon alle sen aikaisen keskimääräisen kilometrikustannuksen. Pystyimme myös välttämään rakennusaikaiset talousongelmat, joihin moni muu osuuskuntamallilla rakentanut yhtiö on kaatunut eli joutunut hakeutumaan kesken rakentamisen velkasaneeraukseen, aiheuttaen rakentamiseen osallistuneille yrityksille mittavia maksusaatavia.
Osuuskunnan hallituksena olemme pyrkineet hakemaan ratkaisua talousongelmiin koko olemassaolomme ajan, sekä pankkien että kunnan kanssa. Nyt vaihtoehtoina on kartoitettu kunnalle tai ulkopuoliselle operaattorille myyntiä tai velkasaneeraus / konkurssi vaihoehtoja. Ulkopuoliselle operaattorille myytäessä ostaja määrittää verkon arvon markkinaehtoisesti, viiden vuoden tuotto-odotuksen mukaan. Eli samalla periaatteella kuin silloin kahdeksan vuotta sitten, kun markkinaehtoisesti kukaan kaupallinen toimija ei ryhtynyt tarvittavan laajan kuituverkon rakentamiseen Rääkkylään. Ulkopuoliselle myytäessä kunnalle jäisi siis useampi miljoona velkoja maksettavaksi ja kuidun omistaisi joku ”ulkopuolinen”, tuottaen palvelut haluamaansa hintaan. Velkasaneerauksesta saatu hyöty ei kata edes velkasaneerauksesta aiheutuvia kustannuksia. Konkurssitapauksessa kunta joutuu maksamaan kaikki osuuskunnan velat kerralla ja konkurssipesä myy sen jälkeen verkon, ostajan määrittelemällä markkinaehtoisella hinnalla. Pahin skenaario on, että konkurssitilanteessa verkon toiminta lakkaa epämääräiseksi ajaksi. Tämä aiheuttaa sen, että nykyiset asiakkaat joutuvat ottamaan muita ratkaisuja käyttöön, eivätkä ehkä palaa enää kuidun käyttäjiksi. Tämä taas saattaa pahimmassa tapauksessa romahduttaa koko verkon arvottomaksi. Käytännössä osuuskunnalla on vain kaksi vaihtoehtoa: nyt kunnan kanssa neuvotellun kaupan toteutuminen tai konkurssiin hakeutuminen.
Kuituverkon rakentamisen ja osuuskunnan toiminnan ympärillä on Rääkkylässä pyörinyt ihmeellinen huhumylly lähes alusta saakka. Huhujen mukaan samat henkilöt ovat olleet päättämässä lainan antamisesta ja ottamisesta, rahoja on suhmuroitu itselle ja osuuskunnan konkurssilla on huhuttu jo silloin, kun vielä rakennuskoneet olivat töissä. On totta, että samoja henkilöitä on ollut mukana Rääkkylän Osuuspankin ja kuituverkko-osuuskunnan hallinnossa, muun muassa minä itse. Mutta suuri osa osuuskunnan hallinnossa olleista eivät ole olleet kunnan, eikä pankin hallinnossa mukana. Hallinnossa mukana olo ja päätöksen tekoon osallistuminen ovat aivan eri asia. Ainakin omalta osaltani tiedän, että jääviysasiat on tarkistettu moneen kertaan Suomen lain paremmin tuntevilta tahoilta, eli lakimiehiltä, ja heidän ohjeiden mukaan on myös toimittu. Lisäksi todettakoon, että lainojen osalta päärahoittajana on nykyinen Pohjois-Karjalan OP, jonka hallinnossa ei ole, eikä ole ollut, ketään Rääkkylästä.
Ihmetyttää myös se, että miksi näiden huhupuheiden mukaisia asioita ei ole tullut julki silloin, kun rahoituspäätökset ja rahankäyttö on tarkastettu viranomaisten toimesta; Pohjois-Karjalan Ely-keskuksessa ja liikenne ja- viestintäministeriössä, sekä nyt jopa poliisin toimesta. Maalaisjärjellä ajatellen voisi siis olettaa, että mitään suhmurointia ei silloin ole ollut ja huhut ovat tuulesta temmattuja.
Väitän, että nämä perättömät huhupuheet ovat olleet suurelta osin vaikuttamassa osuuskunnan nykyiseen taloustilanteseen. Moni varausliittymän aikanaan hankkinut ei ole uskaltanut ottaa kuitua käyttöön ”kohta” konkurssiin menevältä osuuskunnalta. Näin on käynyt esimerkiksi merkittävimmässä varausliittymäryhmässä, rivitaloasuntoyhtiöissä.
Nyt olemme tilanteessa, jossa huhumyllyn seuraukset ovat kaatamassa pahimmassa tapauksessa koko Rääkkylän kunnan sekä aiheuttamassa paikalliselle, toistaiseksi itsenäiselle pankille, mittavan luottotappion. Joukko ihmisiä on Rääkkylässä ottanut tuomarin roolin. Huhujen perusteella osuukunnan toimijat tuomitaan syylliseksi perättömiin väitteisiin, ilman oikeudellista tutkimista, tai jopa poliisitutkinnan vastaisesti. Oman käsitykseni mukaan Suomen lain henki on sellainen, että syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Toivonkin, että jos jollain rääkkyläläisellä on vielä minkäänlaisesta väärinkäytöksestä epäilystä ja siihen liittyen oikesti näyttöä, hän jättäisi asiasta asianmukaisen tutkintapynnön poliisiviranomaiselle, eikä toimisi lynkkaustuomarina, käyttäen hyväksi kunnallisdemokratian suomaa mahdollisuutta.
Kuten yleistä kylänpuheissa ja huhuissa on, etsitään ongelmaan syyllistä, ei ratkaisua ongelmaan. Niin nytkin Rääkkylässä. Jos se jotain helpottaa, niin tunnustan, että olen ollut mukana kahdeksan vuotta sitten tekemässä virhearviota kuituverkon liittyjämäärässä. Mutta laittomuuksiin en tunnusta osallistuneeni. On sanottu, että nyt kaupasta valittaneita maalitetaan ja leimataan. Meitä osuuskunnan hallituksen jäseniä on perättömillä huhupuheilla maalitettu, leimattu, parjattu ja ties mitä, jo usean vuoden ajan. Nämä huhupuheet ovat maksaneet rääkkyläläisille jo nyt satoja tuhansia euroja ja osuuskunnan konkurssitapauksessa huhujen hinta nousee miljooniin.
Kaupan peruuntumisen seurauksena on todennäköistä, että Rääkkylän kunta joutuu pakkoliitostilanteeseen jonkun naapurikunnnan kanssa. Kehotan kaikkia, nyt asiaan vaikuttamaan pyrkiviä, tutustumaan naapurikuntien palveluihin ja vertaamaan niitä Rääkkylässä nyt saataviin. Toivoisin, että silmät aukeaisivat näkemään esimerkiksi terveyspalvelujen toimivuuden Rääkkylässä, verrattuna ihan mihin tahansa Suomen kuntaan. Ainakaan minä en tiedä toista kuntaa Suomessa, jossa yleensä samana päivänä pääsee lääkärin vastaanotolle, jos aamulla soittaa teveyskeskukseen. Rakennusluvan saa yleensä viikossa tai parissa, kun jossakin ne saatavat kestää jopa kolme kuukautta. Koulumatka lapsilla jää reilusti alle tunnin ja niin edelleen, muutaman esimerkin mainitakseni.
KHO antoi päätöksen, että kuntalain mukaan kunnan lainananto ei saa vaarantaa kuntalaisten palvelujen tuottamista. Samaan kuntalakiin vedotaan, kun nyt vastustetaan valokuituverkon ja osuuskunnan liiketoiminnan ostamista kunnalle. Maalaisjärjellä ajatellen meillä Rääkkylässä tilanne on tässä tilanteessa juuri päinvastoin. Muutama vuosi sitten Rääkkylässä vastustettiin pakkokuntaliitosta juuri palvelujen pelastamiseksi Rääkkylässä. Kuituverkkokauppa ei ehkä vielä palvelutasoa vaaranna, mutta kuituverkko-osuuskunnan konkurssi sen varmasti tekee nopeasti.
Osuuskunnan pääoma eli osakkailta kerätyt jäsenosuusmaksut on todettu kirjanpidossa menetetyksi. Niitä rahoja ei ole menetetty taivaan tuuliin, eikä osuuskunnan hallinnossa olevien taskuun. Ne rahat on kaivettu maahan palvelemaan kaikkia rääkkyläisiä. Jääkö verkko maailman huomaamattomimmaksi maahan piilotetuksi muistomerkiksi vailla käyttäjiä, jää nähtäväksi.
Jukka Laasonen